Maaliskuun ensimmäisenä päivänä 2006 aloitti toimintansa Marian talli Kiikoisissa Jaaran kylässä. Ennen tallin avajaisia tilalla remontoitiin vanhasta navetta rakennuksesta kolmen hevosen talli, sekä satulahuone. Lisäksi remontoitiin kaksi erillistä pihattoa ja rakennettiin valaistu ja aidattu ratsastuskenttä. Samalla uusittiin ja laajennettiin tarhoja.
Tallilla asustaa ratsuja niin pienemmille kuin isommillekin ratsastuksesta innostuneille. Kaikki ponit ja hevoset ovat kilttejä ja ystävällisiä hoitaa, ratsastaessa herkkiä, osaavia ja tasoltaan HeC-HeA tasoisia. Kaikki hyppäävät hyvin ja ovat maastovarmoja. Oppilailla on myös mahdollisuus valmentautua ja kisata tallin hevosilla ja poneilla. Tallilla vierailee noin kerran viikossa ulkopuolisia valmentajia, joiden tunneille on kaikkilla halukkailla mahdollisuus osallistua.
Tunnit pidetään pienissä enintään neljän ratsastajan ryhmissä pääasiassa kentällä, mutta myös maastossa käydään säännöllisesti. Tunnit pidetään tasoryhmissä eli samalle tunnille ei oteta sekä aloittelijoita, että pidemmälle ehtineitä. Tämä sen takia, että kaikki pääsisivät kehittymään ja harjoittelemaan mielekkäitä asioita. Perheen pienimmille järjestetään puolen tunnin pituisia talutustunteja. Mahdollisia ovat myös kahden hengen tehotunnit tai yksityistunnit halukkaille. Tunneilla edetään ratsastajien ehdoilla, opetuksen ollessa silti tavoitteellista ja tehokasta. Kaikessa toiminnassa painotetaan turvallisuutta.
Hevosilla ja poneilla ei ole omia hoitajia, joten ratsastajat saavat laittaa hevoset kuntoon tunneille itse ja opetella samalla tärkeitä hevosen käsittelytaitoja. Tunnille tuleekin saapua hyvissä ajoin eli n.20-30 min. aikaisemmin, jotta ehtii rauhassa laittamaan ratsunsa kuntoon. Ratsastustunteja on maanantaisin, keskiviikosta perjantaihin sekä sunnuntai-iltapäivisin. Tiistai ja lauantai ovat hevosten lepopäiviä.
Maria hoitaa hevoset itse, milloin on helpompi heti huomata hevosten poikkeava käytös ja mahdolliset terveydelliset muutokset. Hevoset ruokitaan kolme kertaa päivässä ja kesällä ne pääsevät tuntien lomassa nauttimaan laidunelämästä. Hevoset saavat olla ulkona tarhoissa koko päivän, jotta niille riittäisi virikkeitä. Hevoset raspataan ja madotetaan säännöllisesti, tarvittaessa ne myös käyvät hierojalla.